En oo pitkii aikoihin kirjotellu tänne. Mun elämä on nykyää pienen nappulan kanssa touhuumista ja välillä nukkumista :3 Huge ilmotti kohta 3 kk sitten että tulee maailmaa ja niihän sieltä tuli ihana, rakas pikku prinssi ❤ Ajattelin että vauvan kanssa eläminen olisi helppoa, noh onhan tää joo välillä mut välil saa taas hammasta purra et selvii edes jotenki päivästä. Jotenki on tullu oma lapsuus mieleen, tunnen että mua ei haluttu. Mut niin eii sais tuntea, tuntuu vaa jotenki välillä kun kattoo Hugea nukkumassa nii miettii että oonkohan mä tolle ihmisen alulle hyvä äiti. Tuntemukset on ollu taas iha vuoristorataa välillä kun yksin mietin suihkussa. Mitä Hugelle kertoa kun alkaa kyselee omasta oikeesta vaarista, miks ei oo täällä enää? Mietin pysynkö kasassa hänen nähden. Vai murrunko? Mun elämä ei oo nii ruusuista kun aina oletetaan, mä oon nuori en mä voi kaikkea tietää mitä lapsen kanssa pitäis tehdä. 😢 Mut sen ttiiän tuun antamaan Hugelle parhaan mahdollisen lapsuuden opetan että häntä rakastetaan ja kunnon käytöstavat.
❤ : Erika
Nyt on avauduttava, meinaa mun tunteet on nyt viime aikoina ollut vähä ties missä. 10 päivää sitten tunteet oli varsinkin pinnassa kun pieni ihmisen alku ilmoitti että hän haluu maailmaan. Noh ei siinä sit auttanu mikää muu kun tuoda tämä pikku ihme maailmaa ^^ elämä sen jälkee tietenkin jatkuu jokseen normaalisti paitsi et pienen ihmeen taholla. Välillä tuntuu et kaikki ympäriltä haluis lähtee kauas pois vaikka nii ei toivon mukaa ainakaa ole. Välillä tuntuu et ei oikee osaa pukee lauseita järkeväksi että vois sanoo ne ulos. Joskus sitä miettii et oonko hyvä äiti ja kaikkee tollasta osaanko kasvattaa pikku riiviöstä mitään, toivon ainaki että saa hyvä elämän, vaikka alku oli vähä hankala ja vieläkin on vaikee alottaa pikku elämä.
♡: Erika
En tiedä mistä tuli mieleen kaikkea mistä haluis kirjottaa tai vähän. Nyt on pari päivää taas miettiny paljon isää, sitä varsinkin millanen vaari olisi lokakuussa tullut tälle pienelle ihmeelle. Mutta sitä saa vain miettiä ja haaveilla, siihen ei ole paluuta että vois nähdä pienen ihmeen, mut ollaa aina tulossa vauvan kanssa haudalla moikkaamaa vaaria, ja taivaalta kattelen ja kerron minkä pystyn. En paljoa voi kertoa mutta yritän kuitenki sit vaan kun vauva oppii ymmärtää. Varmasti tulee kyselemään vielä paljon yritän vaan vastailla voi olla vaikeeta koska ikävä ei häviä koskaan ja kyyneleet virtaavat vaa välillä. Palataan tähä raskauteen välillä on helppoa ja välillä haluis jo että loppuis tää. Sua jo odotetaan kun kuuta nousevaa oot rakastettu ja toivottu, meistä tulee nopeasti vanhempia, mutta ei se meitä haittaa saat rakkautta ja huolenpitoa koko elämän ajan.
♡: Erika
Palataan vuoteen 2009…. siihen vuoteen kun mun elämä meni ihan palasiks ja murskattiin unelmat, mihin halusin….. tona vuona koitui kaikkee paskaa ja pahaa mun elämässä, niitä ei voi unohtaa mut yritys on kova. Noina aikoina sanotaa nyt et ekan kerran pakotettiin harrastamaan seksiä, mä itkin sen tapahtuman jälkeen salaa, yksin ettei kukaa nää. Parempi nii ettei kukaa noina vuosina saanu selville, muuta ku pari ihmistä. Mennää vuoteen 2010-2015….. välillä oli ihanaa mun elämässä, mut sit taas palasin todellisuuteen, sinä päivänä kun mulle tehtiin uudelleen pakottaminen ja myös toisella tavalla pakottaminen. Mä tiedän että en tuu ikinä olemaan täysin se kiltti pieni Erika joka oli ala-asteella, juuri noitten raiskausten takia, mä en oo ikinä enkä tuu antamaan anteeksi niille kusipäille ketkä mun elämästä teki helvettiä 2009-2015 välisenä aikana. Kukaan ei ymmärrä kuinka raskas mun elämä tollon oli, tai sit eii vaa haluu kuunella tai ymmärtää, mut sellasii ystävii en tarvi. Mul on vaa se yks oikee ja ainoo joka kuuntelee aina ja sama toistepäin. Tullaan tähä päivään…. vuoteen 2016, nyt tunnen että oon vahva vaikka välil sitä murtuukin yksin itkemään, se on vaa se mun tapa käsitellä kaikkea, siitä ei oo helppo päästä pois. Mut yritän vaikka en näytäkkää sitä. Toivon mukaa lokakuussa asia olis sit toisin nimittäin sillon tulee näillä näkymillä pieni poika maailmaa, joka nyt kasvaa mun sisällä tällähetkellä kovaa vauhtia. Tuun nii rakastamaan tätä pikkusta ja tuun tottakai suojelee. Kertoo parhaani mukaan mikä on oikein ja mikä väärin.
♡: Erika
Taas yks tylsä päivä mun elämässä…. en osaa sanoin kuvailla kui paska olo mulla on välillä tää odotus on ihanaa mut sit taas rupee miettii sitä et mitä on tän raskauden jälkee…. et oonko yksin seinien kaatuessa päälle? Vai onko tukea jostai? Toivoisin että olisin hyvä äiti mut välil vaa sitä miettii millanen oikeesti on :'( välillä tulee masennus kohtaus et mikää eii nappaa ja tollee…. mut toivon mukaa lapsi tuo mun elämää uuden sivun ja osaan olla aloillaan.
♡: Erika
En oo vieläkään sisäistänyt et mun pitäis pitää jostain muusta huolta, entä jos en osaa ? Välillä sitä tulee mietittyä et tuleeko mun lapselle hyvä ja turvallinen lapsuus, sitä ei jotenki tuntuu et itellä ollu 😢. Kattoo noita kissavauvoja jotka vielä on vähä aikaa meijä seurana sit on aika lentää pesästä. Tekee pahaa antaa pois ku on kiintyny niihin nii paljon. Välil sitä rupee miettii et mitä iteltä jäi lapsuudesta mieleen, ei mitään. Mulla ei oo mitää muistoja lapsuudesta. Mä toivon vaa et voin antaa hyvä ja turvallisen vauva ja lapsuuden mun lapselle kasvattaa ihan miten mä haluan.
♡: Erika
Jotenki tuntuu et haluisin vaa et olis jo pääte täl raskaudelle että saisin pienen nyytin. Mä en jaksa välillä tuntuu et oon ihan loppu. Välillä sitä ajattelee et millanen äiti musta tulee ja se et kun ei oo sitä isähahmoo ollu vieressä nii millanenkohan lapsuus mun lapselle tulee? Jotenki tulee aina ikävä omaa isää kun miettii että hän ei nää mun vauvaa ja kasvavan ja kaikkee kehitystä. Aijon silti opettaa että hänen biologinen vaari on tähtenä taivaalla ja katselee joka ilta.
♡: Erika
Välil tuntuu et voisin taas kadota, tuntuu et kaikki kaverit ainii ei mulla oo ketää kavereita paitsi nyt tulevan lapseni kummitäti, hän sentää on ihana ja osaa ihan varmasti kummin tehtävän. Välil tulee nii surullinen mieli tässä kun oon nyt odottanu enää puol vuotta nii vauvan pitäis ilmottaa tulostaan ♡. Muuten on ollu ihanaa odotus aika välil vaa on kovin raskasta.
Tän raskauden aikana mun mieliala on heitelly laidasta laitaan, eikä kukaa näytä kiinostuvan miten oikeesti voin. Välillä vaa pistää ajattelee että mitä jos oon ihan yksin tän vauvan kanssa mitä jos en osaa olla äiti? Mitä jos vaa hylkään ja en oo tuntevinaan sitä lasta synnytyksen jälkeen? Mitä jos….. mitä jos…. mulla pyörii ajatukset nyt vallan muualla missä pitäis välillä oon onnellinen ja välillä iha rikki. Ehkä se vaa kuuluu ajatteluun. Mä kerron heti kun mun baby oppii ymmärtämään että missä on hänen oikee vaari. Mä en tiiä pystynkö siihen mut se on pakko haluan että mun lapsi oppii elämään asian kanssa että on suojelija tuol korkeella taivaassa. Välil tuntuu että tää lapsi ei oo toivottu maailmaa että mua sit jotenki laiminlyödään että oon jotenki nuori äiti tai ku en osaa kasvattaa. Ehkä paineet siinä kasvaa mut ajan kanssa ehkä oppii elämää pienen vauvan kanssa. Silti musta tuntuu et mitä jos en oikeesti osaa hoitaa jos yks kaks kuolee kohtuun. Mua on alkanut pelottaa tää raskaus ku miettii mitä kaikkee vaaraa on olemassa. Mut eii pitäis ajatella et tulee huono äiti. Kaikki on erilaisia jopa mä.
♡: Erika
En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta kun joku on kohta pari kuukautta enää niin jatkuvasti mussa kiini. Nimittäin me saadaan vauva, ja en yhtää tiedä mitä pitäis tehdä. Välillä tuntuu että en oo oikee äiti tälle vauvalle, mitä jos en osaa hoitaa, mitä jos suutun sille iha ilman syytä ja sit molemmilla on pahamieli. On se silti ihanaa ajatella että saan ihan oman vauvan ihan omin kasvatettu ja hoidettu, eikä kenenkää muun vauva. Tuntuu jotenki et sitku saa vauvan nii kukaa eii oo auttamassa mua jos kaikilla on omia juttuja ja menoja, entä jos kukaan ei huomioi mua kun oon äiti lokakuussa? Mut aijon heti kun vauva oppii juttelee ja ymmärtää aijon kertoa että hänen oikea biologinen vaari on taivaassa suojelemassa mua ja häntä kaikilta pahalta. Jotenki on tullu vaa kova ikävä isää. Ja kaikkea sitä mitä mä oon joutunu olemaa ilman. Mut kaikki järjestyy kasvatan ihanan ja täynä rakkautta olevan lapsen joka tietää jokapäivä että häntä rakastetaa ja hän on turvassa pahalta maailmalta.
♡: Erika
Pari päivää mulla on tullu mieleen kaikki vanhat jutut kaikki pahat. Mun elämässä kun on vaa sattunu oikeestaa tähä asti pelkkää pahaa… Joo mä tiedän että pitäis päästä yli ja kaikkee, mut ei vaa kaikesta pääse. Ei ainakaan jos kyse on pakottamisesta ja yrittämisestä. Joo olin nuorena tyhmä ja kakkkee kusipää. Arvet jää ikuisiks ajoiks eii niistä pääse yli vaikka haluis. Tuntuu välillä et kaikki ei hyväksy mua jos tietää mun menneisyyden, kaikki vaa luulee et oon se Jakosen huora joka käy jokaselta yrittämässä. Mut nii se ei oo, vaikka mua on kiusattu, kiusaajat ei vaan tiedä mitä oon joutunut kokeen ehkä jollekki jolla on täydellinen perhe ja ystävät jolle voi puhuu, mut mulle ei mua on ns. Hakattu jos en halunnu ottaa suihi, jos en halunnu seksiä kun mulla oli paha olla. Kukaan ei tiedä jos ei joudu kokee sitä itse millanen helvetti se on. Kyllä mä nyt tykkään mun elämästä on tasapainoo, ihana poikaystävä, Niko tossa vierellä. Kavereita sit ei enää tarvikkaan, koska jos ei mua hyväksytä sellasena kun oon nii en tarvi ns. Hetken kavereita vaan. Mul on ihana perhe, oikeestaan äiti ja mummi ja vaari vaan. Äiti ei edes tiedä mun menneisyydestä mitään, mut ei sen tarvikkaan. Mulla on nyt kaikki hyvin välillä vaa menneisyys painaa mieltä.
♡: Erika
Jotenki tuntuu taas että maailma romahtaa ympäriltä. Kaikki asiat jotenki tuntuu nii kaukaa haetulta, mutku haluis vaa olla ja hengittää. Välillä tuntuu et en tiedä kuka olen, miks oon täällä, missä mun paikka on? Niihin kaikkiin en välttämättä koskaan saa vastausta mut toivois vaa saavansa. Mä tiedän että en oo maailman helpoin ihminen, just sentakii kun oon mikä oon 🙁 mä tiedän että teen virheitä, mut en puhu niistä koskaan. Mä oon saanu mun elämän aikana saanu pettyy aina joka ikinen kerta, koska oon tällänen mikä oon. Mulla ei oo koskaan ollu kavereita just tän mun olemuksen takia, ja nyt kun on parasystävä jolle jakaa mun mietteitä, on joku joka kuuntelee. Tuntuu ihan oudolta. Mun ei pitäis ajatella mitää pahaa, koska tiedän että mun on hyvä olla täällä nyt mulla on perhe, ihana rakastava poikaystävä, joka ei aliarvioi mua mitenkään, pitää huolta ja haluaa että mulla on hyvä olla. Välil vaa herää siihen että millanen äiti omille lapsille on vai voinko edes saada lapsia? Pelottaa jo ajatus siitäkin. Koska omalla äidillä on ollut vaikeuksia saada lapsia, niin pelottaa tuleeko sama kohtalo myös mulle. Kun mä nii haluisin joskus perustaa perheen, mut ajatus lapsen menettämiseltä vaikeuttaa ehkä jotenki sitä ajatusta että musta koskaa tule äitiä. Pelottaa että tuotan pettymyksiä ihmisille. :'(
♡: Erika
Taas on tällänen päivä mun elämässä, kun ei tiedä mikä on. Kaikki vaa ärsyttää ja harmittaa, en tiedä syytä miks. Jos mä vaa katoisin? Kun en tiedä parempaakaa tekemistä, tähän tylsää keskiviikko iltapäivää ja iltaan. Mua vaa ärsyttää välillä se kun mut jätetään vaa pois, joo tiedän että niin on parempi mut siltikin tulee yksinäinen ja sellanen olo ettei mua haluta….. ehkä tälläsii ei pitäis miettii mut silti aina tulee mieleen näin yksikseen kun olen. Mä en kertakaikkiaan tykkää olla yksin, vihaan sitä…. jopa koulussa kun tehdään yksin jotain, jotkut tykkää ja jotkut ei. Mä kuulun jälkimmäiseen, valitan. Täl kiukulla ei oo rajaa taas vaihteeks, en tiedä mistä tuli, en tiedä koska menee pois en tiedä näköjää mistää mitään. Tuntuu välillä ettei mua ymmärretä.
Ei lisättävää….. koitetaaan taas selviytyä huomiseen, vaikka ei tahtois.
♡: Erika
Kello lyö aamuyötä, ei väsytä. Asiat pyörii päässä, joitten ei tarvis edes pyöriä. Ajatukset siitä että oon huono, iha epäonnistunut kaikissa asioissa. Miks kukaan edes rakastaa mua tai haluu mut? Enhän mä edes osaa mitään tai halua tehdä, vaikka toiset haluaisi. Musta tuntuu aina että joudun pakotetuksi, vaikka en näyttäisikään sitä että oikeasti en tykkää. Hoidan aina ite ajattelut…. vuonna papu kun ekan kerran pakotettiin kaikkiin hei haloo olin vasta lapsi, mut ei kukaan sitä tajunnut. Kaikki luuli että heti kun löytään jonkun nii se on valmis kaikkiin vaikka olisi vasta lapsi. Näin oon ainaki omasta kohdasta huomannut silloin vuonna papu. Välillä vaa mietin että riitänkö tälläsenä? Riitänkö minä itsenä?