:'(
En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta kun joku on kohta pari kuukautta enää niin jatkuvasti mussa kiini. Nimittäin me saadaan vauva, ja en yhtää tiedä mitä pitäis tehdä. Välillä tuntuu että en oo oikee äiti tälle vauvalle, mitä jos en osaa hoitaa, mitä jos suutun sille iha ilman syytä ja sit molemmilla on pahamieli. On se silti ihanaa ajatella että saan ihan oman vauvan ihan omin kasvatettu ja hoidettu, eikä kenenkää muun vauva. Tuntuu jotenki et sitku saa vauvan nii kukaa eii oo auttamassa mua jos kaikilla on omia juttuja ja menoja, entä jos kukaan ei huomioi mua kun oon äiti lokakuussa? Mut aijon heti kun vauva oppii juttelee ja ymmärtää aijon kertoa että hänen oikea biologinen vaari on taivaassa suojelemassa mua ja häntä kaikilta pahalta. Jotenki on tullu vaa kova ikävä isää. Ja kaikkea sitä mitä mä oon joutunu olemaa ilman. Mut kaikki järjestyy kasvatan ihanan ja täynä rakkautta olevan lapsen joka tietää jokapäivä että häntä rakastetaa ja hän on turvassa pahalta maailmalta.
♡: Erika