Maailman menoa
Mä oon jo kauan miettinyt et oonko ongelma vai miks mulla on joskus nii masennus päiviä et huh huh :'( mut kai kaikilla joskus on? Mua on ruvennu taas mietityttää isä, isä joka jätti mut 1-vuotiaana yksin maailmaan 🙁 mä luulen että mä oon ainut joka ikävöi omaa isää. En tiedä mitä tehdä kun en osaa puhua kenellekkää :'( joskus musta tuntuu että kukaan ei välitä kukaan ei kysy miten mulla oikeesti menee? Äitin kaa en edes oo yrittäny puhua isästä, koska tiedän mihin se johtaa….. mun itkemiseen 🙁 tuntuu vaa että aiheutan pahaa oloa kaikille jos kysyn mun oikeesti tärkeestä henkilöstä. Nyt mun elämä onki taas kunnossa, mulla on muutama oikee, luotettava ystävä jotka huolehtii ja näkee jos mulla on paha olla. Ja tietty Niko ♥. Niko on tullu mun elämää vast kuukausi sitten mut silti musta tuntuu että ollaan tunnettu jo kauan, saan olla oma itteni ja mennä mihi haluan. Vapauduttava olo. Kukaan ei määrää miten saan pukeutua ja mitä saan tehdä. Katotaa kui kauan Niko jaksaa kattoo mua ja mun kiukutteluja (joita välillä saattaa tullaei oo vähää aikaa tullu) mä toivon että kauan ♥ ei tälläkertaa muuta avautumista tähä iltaa.
♥: Erika