ajatuksia ? :3
Nyt taas illalla herää paljon kysymyksiä, kävin kattomassa isän äitiä (joka on mua 70 v vanhempi en tiedä miten pääsen yli vai pääsenkö koskaan siitä kun aika jättää on mummo ❤) yllätyin kun oli niin hyvässä ja pirteässä kunnossa hän oli jaksoi niin paljon kun vain sanoja tuli niin puhua ❤. Mitä niihi kysymyksiin tulee, sitä että miks just mun isä teki itsemurhan, miks kukaan eii puhu mun kanssa siitä mulle, onks se tabu meijän perheelle, onko mulla edes perhettä enään kun ei isiä oo, olisinko erilainen jos se isä hahmo olis ollu mun elämässä alusta asti? Mä tiedän että oon aina näitten kysymysten kanssa yksin, kun musta tuntuu että kukaan ei pysty samastumaan muhun ja mun juttuihin, siitä varmaan johtuukin että oon näi outo ja erilainen. Palataa ajassa taaksepäin huimasti taaksepäin, siihen kun vielä olin pieni ja en osannut avata suuta vaikka koulussa ja missä vaa olinki niin kiusattiin, haukuttiin, mut kukaan ei uskonut. Koulussa olin niinkuin mitään ei olis tapahtunut välitunnit aina yksin jopa siellä uudessa koulussa olin yksin siitä oikeestaan alkokin mun helvetti josta, onneks nyt on paljon valosampaa elämän vaihe, mut aina välillä mä taas vajoon yksinään peittoon kääriydyn miettimään, miks oon mikä oon? Nyt musta tää elämä mitä elän niin tuntuukin paremmalta, mul on ihana, huolehtivainen poikaystävä, ja Zico ❤❤. Mä saan nähdä miten Zico kasvaa ja oppii uusia asioita, vaikka välillä onkin ihan riiviö niin kyllä mä silti sitä rakastan ihan älyttömästi. Ja mitä mun ja Nikon parisuhteeseen tulee, niin en kadu yhtää sitä iltaa kun sillon alkuaikoinaan soitin itkien ja kysyin vaan randomina että ”mis sä asuitkaan?” Ja siitä se sit pikkuhiljaa lähtikin, sitä päivää en vaihtaiskaa mihinkään muuhun. En osaa enää elää ilman Nikoo ja meijän Zicoo. Mä oon itekki ehkä oppinut jotai uutta itestäni, vaikka oonki joillekkin rasittava, mut mä tiedän sen että mun ei tarvi muuttua yhtää toiseks, oon vaan oma itteni, toivon ainaki että se riittää tässä suhteessa.
❤: Erika