Joulu sieltä tulee pikkuhiljaa, taitaa tulla musta joulu jälleen. Olishan se kivaa jos olis valkea joulu olis edes vähän lunta nii olis ehkä joulumieltäkin vähä edes. Paitsi että multa se puuttuu varmaan tänäkin jouluna, koska sit tulee uusvuos ja sit kaikki vaa on onnellisii ja kaikkee ja sit on Erika joka miettii ja muistelee vaa Isää, sitä Isää jota eii enää ikinä nää eikä edes ole tutustunut… Iskä täyttäis jo 52 vuotta, 27.12. Sit siitä viikko niin on 1.1. päivä mä tiedän jo nyt että oon surullinen koska silloin…. silloin iskä lähti enkelin kanssa kauas musta 🙁 En tiedä miksi mutta niin vain tapahtu, mulla ei olis päivääkään etten ajattelin isää…. haluisin vaan kysyä häneltä miks riisti itseltään hengen, mut kai hänellä on nyt parempi olla kuin elossa. Mulla on vaan niin kova ikävä mun isää. Välillä musta vaa tuntuu että kukaan eii piittaa musta tai mun tunteista, mulle voi sanoo tai tehdä mitä vaan mut kyllä mullakin on ne tunteen niikuin on jokasella, ja ei mulle voi mitä vaa sanoa vaikka en näytäkkään niin kyllä mullekkin tulee pahamieli jos ilkeesti sanoo… kun sitten mulle tulee olo että mä oon se virhe mussa on vikaa. Jotenki musta tuntuu että oon vaa välillä ihan totaallisesti yksin tän asian kanssa okeii joo tän yli pitäis vaan päästä, mut en vaa pääse ja kai mä nyt omaa isää saan miettii ja ikävöidä niin paljon kun haluan kuka kieltää?
Tänään on isänpäivä, mulle jotenki surullinen. Mieli vähän maassa, en oikee tiiä mitä pitäis miettii ja tehdä. Vaarille oon aina tehny kaikki isänpäivälahjat sun muut niiku tänääkin ja haudalle viety kynttilä. Jotenki vaa haluis itkee mut eii tuu itku, on liian väsynyt jotenkin itkemiseen. Surun ja ikävän kanssa oppii elämään, mut ne seuraa aina ihmistä.
Mut vaikka mä uskon ihmeisiin,
en taikoja tehdä voi
Kun mua sattuu,
kun sydämessä veitset kääntyy
Mä vapisen niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen
Jos tää loppuu, jos tänä yönä rakkaus päättyy
Mä hajoan niin kuin jokainen ihminen,
kuolevainen, kuolevainen
Ne sanoo että maiset murheet ei paina mua ollenkaan
Ne puhuu siitä silmät palaen,
tieto salainen ympyröi mua
Ne näkee kyllä kyyneleeni,
mutt ne ei tule halaamaan
Vaari on mun elämässä ollut vauvasta asti, aina vieny mua kaikkialle mihi vaa tarvii, mä en tiedä mitä tehdä kun vaarista aika luopua on 🙁 en edes välttämättä halua miettiä, kun tiedän että sen aika tulee jonain päivänä. Nyt elän tässä hetkessä, en tulevaisuudessa. ei mulla muuta.
Välil sitä vaa miettii mitä tekee tääl elämäs enää? Mut sit palaudun maanpäälle ja tiedän miks mä oon vielä täällä, mul on todellisuudessa rakastava perhe ja ainakin yks paraskaveri ja tietysti nykyään ihana, kunnon parisuhde. Vaik välillä mul tulee paska olo nii mun on vaa potkittava takas maanpinnalle, koska en mä pysty menemää täältä maailmasta pois ennen kun mun on oikeesti aika mennä.
Mä oon nyt kohta kolme viikkoo elänyt epätoivossa. Pelottaa, ahdistaa kaikki vaa vähä ärsyttää nyt valitettavasti, en yhtää tiedä mitä mun pitäis tehdä jos vaikka oonki raskaana. Jäisinkö yksin sen vauvan kanssa? Lähtiskö ihmiset mun luota kun saisivat tietää? Ruvettaisko mua pitämää huonona äitinä? En tiedä miks tollaset pyörii mun päässä. Jotenki vaa on todella ristiriitaset aallot nyt meneillää, vaikka olisin nii en todellaa tappais sitä tottakai mä pitäisin sen sitten. Olis toivottu. Jotenki vaa ajatus vauvasta pelottaa, siinä pelottaa just se että osaanko sitten olla hänen kanssa, osaanko olla oikeesti se äiti, joka lapsi tarvii. Tunteet nousee vaan nii paljon pintaa. Yks on ainakin se että kun mulla ei oo ollut isää, jotenki tulee pahamieli itelleen että mun lapsella ei oo vaaria 🙁 Jotenki oon taas ruvennu miettii mun isää todella paljon nyt kun jos tällänen tilanne on. Mä oon ehkä jotenki aina nii sisimmässä nii vihanen ku eii oo sitä omaa isää ollu koskaa siinä lähellä kenestä ottaa mallii.
Tahtoisin sen tunnustaa Kukaan ei oo yhtä tärkeä Tätä yötä kun kanssasi kuljen
Kuukaudet vaihtuu kovaa vauhtia, jotenki tuntuu et mulla on ollut aina tää sama ihana elämä kun nyt on. Mut toisin on ollut vielä pari kuukautta sitten.Sillon vihasin itteeni, olin kauhee sisäänpäin kääntyvä, en sanois että nytkään mikään avoin vieläkään oo mä toivoisin että joskus vielä voisin olla oikeesti avoin.
Hento kuiskaus pimeässä Se pyytää viereeni vielä jää Hyvä on hiljaa olla tässä Mennyttä en luonas enää nää Syliisi unohdun Ihoosi painaudun Hetkiseen tarraudun Ja pienet toiveet toteutuu ♡♡
Välillä sitä vaa toivois olevan joku muu, joka on tai poissa tästä maailmasta, välillä vaa eii onnistu mikään, välillä sitä vaa pakosta muistaa kaikki kauheat jutut mitä on tapahtunut, mä tiedän ettei pitäis,mut minkäs sille voi että pakottamisesta ja raiskauksesta on jäänyt niin isot arvet mun elämään, kukaan ei tiedä mitä mulle on vähän jo silloin -09 tehty, en oo pystynyt kenellekkään puhumaan, ei oo ketään ollut vierellä kun kaikki on tapahtunut. Palataan tähän päivään ja tähä vuoteen,mul on maailman ihanin poikaystävä Niko ja ihanan iso kollikissa Zico ♡♡, ihanat isovanhemmat ja tietty äiti ja Heidi ♡jotka on jaksanut mun kiukuttelua vuodesta toiseen, mut nyt musta tuntuu että oon kasvanut henkisesti ja fyysisesti aikuiseksi. Isänpäivä pyörii päässä, seki päivä pitäis olla iloinen juhla, mut mun kohdalla palaan aina siihen että mitä jos, mitä jos mulla olis isä, jolle veisin lahjan. Mut jossittelut ei auta isi päätti lähteä täält maailmalta, syytä ei koskaan saada tietää, vaikka kuinka haluttais. Mut mul on muisto kuva isästä ja videopätkiä muistona miltä isi näytti, tiedän että mun isä olis ilonen mun elämästä, että mulla menee kaikki hyvin, musta pidetään aidosti huolta ja tärkeintä on että oon oikeesti aidosti onnellinen. Mut onneks mulla on vaari, joka on mulle kun isä, aina jaksanut viedä mua jumppa harjoituksiin ja kouluun ja milloin minnekkin, en pysty ikinä tarpeeks kiittämää häntä että on mun elämässä niin aktiivinen, Vaari on mulle kaikkista tärkein isä hahmo joka lapsenlapselle voikaan olla. Oma isä olis kaikista parhain lapselle, mut jos sitä ei oo siinä vieressä niin on sentää joku jolle viedä lahja. Omalle isälle vien vaan kynttilän haudalle. Kaikella rakkaudella hyvää isänpäivää sinne pilvien reunalle vaikka tuleekin vähä etuajassa ♡♡♡♡♡♡
Sua ympäröi muurit, mä ymmärrän sen, Mut muurejakin kaadetaan. Mä lähemmäks tuun, sä kauemmaks meet. Sä et pysty hengittämään.
Kovaa vauhtia se joulu on tulossa, aamulla on jo pakkasta ulkona. Kauhee stressi kaikista lahjoista ja sun muista. Toivottavasti tästä joulusta tulee mun jouluista kaikista paras. Joulukuun 27 päivä on se vaikein mulle toinen on 1.1. silloin elämä pysähtyi, ja pysähtyy edelleen eniten harmittaa etten saanut tutustua isään, mut kaikki täältä lähdetään, jotkut vain vähän turhan liian aikasin. Oon aina vuodesta toiseen ollu yksikseen tän surun keskellä, ei oo ketään ollut siinä rinnalla joka ymmärtäis mua eikä varmaan koskaa tuu ymmärtämään.Nyt on, kumpa vaa osaisin puhuu…… helpommin sanottu kun tehty. Mä tiedän itekki etten oo mikää helpoin tapaus, sentakii ehkä jotkut vihaakin mua 🙁 Mä en asialle voi mitään, että oon niin kiintynyt toiseen ihmiseen, vaikka tiedän ettei pitäis niin kiini olla. Palataan ajassa pari vuotta taaksepäin, olin teini, tyhmä sellanen kaikkee piti kokeilla, vaikka en nyt mitään paljoo mut olis voinu kokeilutki jättää väliin. Nimittäin vuonna -09 silloin menin vääriin porukoihin, väärät ihmiset tuhlas mun aikaa, ja siitä seurauksena itsetuhoiset miettimykset, raiskaukset ja salaisuuden pitäminen. Mun hyväksikäytöstä ei vieläkään tiedä kukaan muu kun Niko ja mun paraskaveri Heidi en tiedä miks oon pitänyt sellasen ison vakavan asian salassa, se on johtunut varmaan siitä että mua ollaan uhkailtu ja pakotettu tekemään asioita joita en olisi halunnut tehdä, jos en tehnyt niin oli automaattisesti riitaa tai että mulla on toinen kun en halua tehdä jotai mikä ei oo kivaa musta. Mut munhan mielipidettä ei oo koskaan oikeestaan kuuneltu. Mut nyt kaikki on onneks toisin, mul on tasapainoinen elämä nyt, oon saanut nyt oikeestaan viettää mun ”lapsuuttani” mitä joskus silloin muuttuikin heti joksikin muuksi kun oli.
Tänään tein virallisen muuttoilmotuksen, siispä oon virallisesti kohta Turkulainen en enää Auralainen nyt saan oikeesti kutsuu kodiksi missä asun :3 Eilinen meni miten meni….. En tiiä miks mut oon vaa nii tarttuva tai sillee et ku jätetää yksin nii tulee ajatus ”että onko mussa vikaa kun ei haluta olla” mä tiedän että se pitäis saada pois päältä, kun ei kaikki oo aina niikun mä haluan. Mut harmittaa vaa kun niin monta kertaa oon aina ollut yksin…. joo siis onhan se kivaa välillä olla yksin, saa miettii maailman menoa ja mitä oikeesti haluaa elämältä, mut sit taas kun must tuntuu että mä oon aina :'( Ehkä pitäis vaa olla joskus hiljaa ja miettii oikeesti mitä ja sanoo ja missä, ettei mee ja pilaa kaikkee….. Tää tuntuu jo nii luontevalta, tai en mä tiiä oikee vaik ollaanki vast Nikon kaa 5 kk oltu yhdessä oikeestaan siitä Toukokuun 4 päivästä asti asuttu yhdessä niin on tottunut siihen, että siinä vieressä on joku, joka jaksaa kattoo mua aamusta iltaa joka päivä, vaikka me ei näytetä Nikon kanssa, mut tiedetään se että molemmat rakastaa toisiaan iha helvetin paljon.
En tahdo sua menettää, en tahdo sulle pahaa. Haluun vaan pitää susta kii ja sua rakastaa. Tahdon sut onnelliseks tehdä. ”Mä rakastan sua” Mitä on rakkaus, ei mulla ollu tietoa. Nyt sen tien kun ympärilles käteni saan kietoa. E sydän N sydämeeni kaiverran. Jääthän mun viereen vielä hetken verran. Tarina joka kaksi yksinäistä yhdistää on meidän tarina ja sitä aijon ylistää. Oothan sylissäni vielä hetken pienen ja tulethan sä rakas sä vielä takaisin mun viereen.
Välillä kun saa miettimisaikaa, niin mietin kaikkista eniten pääasiassa maailman menoa, en tiedä miks mut se vaa ajattelumaailmassa tulee. Mä en tiedä miks mulle tulee aina joka joulut, uudetvuodet, ja tammikuun eka päivä surullinen mieli vaikka joulu ja uusivuosi pitäis olla juhlaa, mut mulle ei oo sisälläni mä itken silloin, ainakin tammikuun eka päivä, ehkä mun ei pitäis ajatella sitä koskaan, mut se tulee automaattisesti jo. Ja kukaan ei ymmärrä että se päivä ei oo mulle helppo vaikka näytän siltä mut todellisuudessa oon itkenyt aina jossain pienessä nurkassa, yksin, salaa, niin ettei ketään nää koska kaikki ajattelis että ”Toi on nolo, kun itkee” ja kaikkee muita ilkeitä sanoja, joita ne sitten huutelee mulle. Mut ne jotka huutelee niin ei tiedä kuinka rikki oikeesti oon ollu vauvasta asti. Mä tiedän että tuun selviimään elämästä, ja pärjäämää tälläsenä kun oon. Oon vaa oma itteni, vaikka se ärsyttää ehkä jotakuta. Vaikka välillä oon iha kauhee ja en pysty itkuani pidättelee, nii osaan mä se kivaki ja iha seko olla, mä tiedän että tuun joskus näkemään mun isän joskus tuolla taivaalla pilven reunalla, vaikka se kuolema pelottaa mua iha helvetin paljon, mut seki on joskus kohdattava. Mä meen eteenpäi mun elämässä ihan niiku mä haluan, kukaan ei voi mun puolesta päättää miten elän.
Jotenki taas tuntuu että alkaa menee alamäkee mun ajatukset välillä koittaa vaan jotenki karata, eilenkin sängys kun olin niin miettisin että oonko mä aisainut tän kaiken. En todellakaan tiedä miks, mut tuntuu taas siltä missä olin parivuotta sitten. Mä tiedän että oon välillä todella rasittava ihmisille, mut en tiedä miks. Oon alkanut miettimään nyt mua et millanen olin vaikka viime vuonna, siitä on nyt tullut todella paljon muutosta, viime vuona vielä viiltelin välillä ranteeseen jälkiä, en tiedä miks, ehkä ajattelin että siitä tulee parempi olo. Kyllä kai siitä tuleekin mut siitä jää vaan niin rumat jäljet koko loppuelämäksi käteen.Oon osannut ne jättää pois uuden parisuhteen myötä, hyvä niin siitä mä voin vaan kiittää että Niko tuli ja pelasti mut. Välillä tuntuu että kukaan ei halua mua, koska oon välillä näi rasittava, ainaki on parisuhde viel kasas toivon mukaa on kauan. Oon kans miettinyt mun suhteita perheeseen, tai onks mulla edes perhettä? Sitä aikaa kun vielä oli, niin en muista paljoo mitään kun olin niin pieni vielä ja viaton tähä pahaa maailmaa, ja vääriin ihmisii kun sekaantu. Oon täs vuosien saatossa sekaantunut niin vääriin ihmisiin etten edes olis halunnut tutustua, kaikki alkoi vuonna 2009, silloin kun jouduin uuteen kouluun ja sieltä kaikki lähti, siltä ajalta ja sitä eteenpäi ei todellakaan oo hyviä muistoja. Nyt vasta nää 4 kk oon huomannut kuinka onnellinen oon oikeesti ollut, nää on niitä oikeita, hyviä muistoja mitä ihmisellä pitäisi olla, eikä niitä mitä mulla on enemmän, huonoja :'( kai munki elämä alkaa toivon mukaa menemään paremmin. : Erika
Parahin isäni missä sä nyt sit oletkaan On aika raottaa taas auki muistojen ovea En ole pystynyt ilmaiseen itseäni ääneen Tätä aiemmin mut nyt on pakko kertoo tälleen Ees kirjottamalla mun ajatukset paperille Kun en pysty purkaa tunteit ees kellekkää kaverille Salettiin ne ei ymmärtäis laisinkaa mitä tarkotan Ehdottas vaan suruun sitä anttilan alkoa Mutta en mä sure kuhan mietin vakavasti Minkä takii isä menit pois oliko vaan paras niin Koska mä näin sun tuskas kun katsoin silmiisi Väitit et oot ilonen silti sun silmäs kiilsi niin Ihan ku haluaisit vaan jotain mitet voi saada Varmaan tarkotitkin tätä eli ikuista rauhaa Sen jälkeen ku poliisi kerto olit kuollu saunaan On niin pirun vaikee enää kaiken tuskan jälkeen nauraa
Oon nyt miettinyt kovin paljon isää, En tiedä miks mut musta tuntuu et mitä vuosia tulee lisää nii sitä enemmän haluisin tietää isästä kaikki tärkeet asiat. Mut vaikee tietää kun ei kukaan kerro siitä mitään. En tiedä miks, mut ei mulle oo mitään kerrottu. Ihan kun kaikki haluis vaan jatkaa elämää, joo ymmärrän et kaikki haluu jatkaa elämää eikä muistella, jos toinen on tehnyt itsemurhan. :'(
Mut mä haluisin tietää että miks, miks lähti niin varhain, olinhan sillo jo 1-vuotias, mut silti liian aikaisin lähti pilvien päälle. Ehkä sentakii oon välillä ongelma kaikille, oon vaan kaikkialla tiellä koska ei oo ollu sitä isähahmoo joka olis kuria pitänyt. Jossittelut ei auta, tekemättä ei saa tekemättömäksi. Mulla ei ole isää, ja se on hyväksyttävä, vaikka se tuntuu karulta mutta näin on.Vaikka ei ole isää, niin mulla on enemmän mitä oonkaa toivonut, nimittäin ihana parisuhde. Vihdoin ihana. Ihminen jonka haluan pysyä mun vierellä loppuun asti, must tuntuu ekaa kertaa elämässä että joku oikeesti haluu huolehtii musta ja pitää kiinni, eikä päästää irti. Vaikka nyt vasta ollaan oltu 4 kuukautta yhdessä niin musta tuntuu että ollaan oltu jo ikuisuus. Ei mulla tälläkertaa mitään muuta.
Tää kappale on vaan nii totta, ketään ei sais joutua kiusatun uhriksi. Kaikki ei ehkä tiedä että mua on kiusattu koko peruskoulun, ja vähä ammattikoulus (onneks vaihdoin alaa). Mä en musta edes paljoo mun peruskoulusta mitään, ehkä parempi nii koska olis vaa huonoja muistoja, millon mistäkin aina mulle sanottiin,”Kuole pois sua ei tarvita täällä” ”Tapa ittes” ”Laihduta vitun läski”Joo mä tiedän että oon Läski mut en voi mitään ittelleni, oon mikä oon. Noita oon aina saanu kuulla koulusta. Ketään ei tiedä että aina kun kuulin ”Tapa ittes,sua ei tarvita” Niin kuinka monta kertaa oikeesti oon yrittänyt tappaa itteeni Mut onneks en oo IKINÄ enkä tule IKINÄ tekemään.Kukaan ei nähnyt koulussa, että mua kiusattiin niin pahasti ei opettajia nykypäivänä edes varmaan kiinnosta, eikä kyllä silloinkaan.Siitä asti oon oppinu pitämään itteni sisällä kaikki, vaikka pitäis osata puhuu kun nyt on joku joka kuuntelis, mut ei ole helppoa kun aina vaan pitänyt sisällä pahaa oloa.Aina yöt ja koulun jälkeen menin omaa huoneeseen, ja miettisin noita asioita. Muutenki mun peruskoulu meni miten meni, en jaksanut keskittyy enää mihinkää. Ketään ei tiedä että oon joutunut kohtaamaan itsemurhan vauvana, en muista mitään siitä, ehkä on nii parempi.Koska jos tietäisin/jopa näkisin sen nii mä en olis ikinä päässy yli, en sano että oon vieläkään päässy yli, en tuu ikinä pääsemään. Ikävä on liian suuri vaikka siitä tulee tammikuussa 19-vuotta.
♡: Erika
Mul on nyt sellanen olo et huhhuh, pää täynä räkää ja sen semmosta 🙁 väsyttää….. vois vaa nukkuu vähä pidempää mutku eii osaa nii eii osaa 🙁Mul ei oikee oo enää mitää mistä kirjottais, koska nyt elämä tuntuu siltä miltä sen pitäis tuntuu monta vuotta sitten ihana pokaystävä, kissanpentu Zico ei muuta voi toivookkaa. Välil tietty tulee niit ikävä ajatuksii, että mitä jos mulla olis ollu ihana, onnellinen lapsuus nii olisinko tällänen? Mut jossittelut ei auta, jos jotai haluisin mun entisestä elämästä nii vastauksia siihen että miks isä teki niikun teki? Oliko se ahdistunut kun mä ilmotin tulosta? Näidin en saa koskaan vastauksia, kun ei ketään kerro mulle 🙁 nyt vaa mua väsyttää nii paljon että eii enää ajatus kulje…..
♡: Erika
Mulla tuli taas tarve kirjottaa johonkin. En tiedä miks, mut jotenki tuntuu että kaikki vihaa mua, jotenki tuntuu etten saa näyttää mun taitoja. Kai se näi on tarkotettu. Tuntuu vaa nii että oon tiellä joka paikassa mihin meen ja teen asiat aina väärin ja sit ollaan aina mulle vihasii ja siitä tulee mulle pahamieli, vaikka en sitä näytäkkään. Mut mulla menee ainakin omasta mielestä hyvin yksityiselämä ja kouluelämä. Mut välil sit tulee sellasii päiviä, että nyt riittää johonki se piste on piirettävä. Mut kai tää vaihe mulla menee ohi että oon näi sisäänpäi kääntyvä, toivottavasti oppisin edes joskus puhumaa Nikolle, en vaa haluu häiritä sitä jollai mun valituksilla, must tuntuu että oon tarpeeks valittanu. Ei mulla enää mitään muuta.
Kauan sitten minussa, aavistus jo sinusta, Silloin tuntemattomantunnen nyt ja tunnustan. Mulla on taas paha olla, sentakia purkaan tänne. Mä en taas tiedä, mitä teen itteni kanssa meinaa taas purkaantuu itku kohtaus, haluis vaa itkee ja hävitä. Mut onneks on elämä tasapainossa, koska parisuhde on ihanaa nykyään onneks mä oon löytänyt Nikon ja Zicon. 3 kk on kulunut mun elämässä todella nopeasti en edes muista alku 2 kk mitään.
: Erika